Salibandyliigan joukkuemäärästä on käyty kovaa keskustelua viime aikoina. Kantaa ovat ottaneet muun muassa maajoukkuepelaajat kapteeni Mikael Järven johdolla. Myös Lasse Riitesuo kertoi mielipiteensä Pääkallossa. Häntäpäässä majailevien liigajoukkueiden valmentajat eivät näe syytä joukkuemäärän pienentämiselle.
- Siitä tulisi äkkiä kahden kaupungin sarja. Lajin suola on mielestäni se, että niin kutsutut pienemmätkin ovat mukana, FBT Porin valmentaja Ismo Läntinen pohtii.
Läntinen viittaa myös viime aikaisiin tuloksiin, jotka puhuvat kaiken muun kuin epätasaisuuden puolesta.
- FBT voitti SPV:n kotonaan, ja NST voitti juuri Classicin. Isoja eroja toki myös on.
Porilainen ei myöskään usko, että kavennus veisi liigajoukkueisiin parempia pelaajia.
- Joitakin ehkä olisi, jotka muuttaisivat, mutta monet nykyiset liigapelaajat menisivät alasarjoihin tai sitten lopettaisivat. Rahahan se on, mikä ratkaisisi, hän arvelee.
NST:n valmentaja Simo Ruuskanen sai palautteen tekemästään työstä, kun Tero Tiitu kommentoi Veikkaajassa, ettei NST oikeastaan edes taistellut joukkueiden välisessä kamppailussa, joka päättyi SSV:n 2-8 voittoon.
- Totta kai taisteltiin. Muuten tuohon on vaikea ottaa mitään kantaa.
Ruuskasen mielestä joukkuemäärä on ikuisuuskysymys, jonka spekuloinnilta ei vältyttäisi missään tapauksessa.
- Siitä puhuttaisiin joka tapauksessa. Ihan sama olisiko liigassa 8 tai 28 joukkuetta.
Ruuskanen muistuttaa Läntisen tavoin viimeaikaisista tuloksista. Samoilla linjoilla on Josban Ville Hämäläinen.
- Sarjajumbo voitti juuri sarjakärjen. 14 joukkueen sarja on ollut vasta joitakin vuosia, ja on tietyssä käymisvaiheessa, mutta ei sarjassa sentään mitään heittopusseja ole, hän toteaa.