Petteri Nykky: Olisin halunnut jatkaa maajoukkueessa

Petteri Nykyn sopimus Suomen maajoukkueessa päättyi helmikuun lopussa. Kahdesti peräkkäin Leijonat maailmanmestaruuteen luotsannut valmentaja paljastaa, että hän olisi halunnut jatkaa pestiään.

- Ilmoitin kaksi vuotta sitten, että olen valmis jatkuvaan sopimukseen niin kauan, kun mestaruuksia tulee. Tappion hetkellä lupauduin hoitamaan myös mediapelin, jonka jälkeen poistun takavasemmalle.

Tämä ei kuitenkaan sopinut Salibandyliitolle. Nykky sanoo, ettei saanut kunnon vastausta keneltäkään. Muutoksia halunnut liitto vaihtoi mestaruuksien välillä maajoukkueen johtoryhmänkin.

- Puheenjohtaja Matti Ahde oli sitä mieltä, ettei sama ryhmä voi olla liian pitkään näissä hommissa. Kaikesta kävi ilmi, että halusivat muutoksia nyt myös valmennukseen, Nykky kertoo.

KIITOLLINEN, EI KATKERA

Petteri Nykky kertoo olevansa kiitollinen liitolle siitä, että sai kunnian toimia maajoukkueen peräsimessä.

- Kaikki loppuu aikanaan. Olen kiitollinen kaikesta avusta, jonka liitolta sain.

Hän ei myöskään näe, että osapuolilla olisi ollut mitään toisiaan vastaan henkilökohtaisella tasolla.

- Heidän puolestaan en voi tietenkään sanoa varmasti, mutta ei mielestäni. Mielestäni hoidin tehtävääni parhaan kykyni mukaan. Kunnioitin kaikkia.

Kotikisat jäivät mestarivalmentajan viimeiseksi taidonnäytteeksi. Jatkosopimusta ei jostakin syystä tullut. (Kuva: Mikko Hyvärinen)

LIITTOONKIN MUUTOKSIA?

Tero Tiitu kohahdutti Iltalehdessä kritiikillään, jonka hän suuntasi vuodesta 1996 Salibandyliiton toiminnanjohtajana toimineelle Jari Kinnuselle.

Nykky ei tuomitse Kinnusen tekemisiä, mutta toisaalta ihmettelee osittain liiton toimintaa.

- Hän on saanut varmasti paljon hyvää aikaan. Toisaalta liitossakin voisi tapahtua muutoksia samoin perustein, kuin maajoukkueessa, jossa menestyvät tekijät heivataan syrjään tasaisin väliajoin.

Nykky on suunnannut katseensa jo tulevaisuuteen, mutta yksi unelma jäi sopimuksen purkautumisen myötä toteutumatta.

- Mä olisin halunnut tehdä jotain sellaista historiaa tämän jengin kanssa, hän päättää.

Aihe(et): Blogi, Maajoukkue, Muut, Salibandyliiga. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Kommentointi on suljettu.